keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

Lisää eläinlääkärikäyntejä

Alla oleva teksti kirjoitettu maanantaina 21.2. 

Aivan kuin ei oltaisi tänä vuonna käyty jo tarpeeksi eläinlääkärissä, Hildalla oli perjantai iltapäivällä verta virtsan joukossa. Aivan yhtäkkiä, kesken lenkin, Hildalta pissasi verta. Koko alkulenkin Hilda oli pissannut ihan normaalisti, mutta loppulenkistä alkoi näkyä verta virtsan joukossa. Kuitenkin perjantai-iltana Hilda pissasi taas normaalisti, eikä verta näkynyt. Varasin siitä huolimatta seuraavan vapaan ajan eläinlääkäriin, joka sattui olemaan maanantaina 21.2. klo 15:30.

Tällä hetkellä kymppikortti eläinlääkäriin ei kuulosta yhtään huonolta ajatukselta.

Kuva otettu la 19.2.

Lauantaina Hildalla ei ollut verta virtsan joukossa, eikä sunnuntaiaamullakaan, ja mietin jo että menikö koko juttu ohi. En silti perunut aikaa, koska ajattelin, ettei verinen virtsa voi olla terve asia! Pakko se olisi tutkia, vaikka verinen virtsa loppuikin.

Sunnuntaina iltapäivällä Hilda taas pissasi verta lenkin puolessa välissä. Hildalta tuli myös tänään aamulla veristä virtsaa.

Hildan yleisvointi on kuitenkin erinomainen - se ei millään tavalla näytä kipeältä tai käyttäydy poikkeavasti, mikä minusta onkin tosi outoa. Hilda syö kunnolla, juo normaalisti ja riehuukin ihan tuttuun tapaan. Mistään Hildan käytöksestä tai olemuksesta ei huomaa, että joku on vialla.

Epäilen Hildalla virtsatietulehdusta, sillä oireet viittaisivat siihen. Raportoin aina Hildan kaikki "viat" ja huolet välittömästi kasvattajalle, ja häneltä saa aina tietoa ja apua. <3 Kasvattaja arveli Hildalla olevan virtsatietulehdus, mitä veikkaan itsekin. Törmäsin aamulla myös Kertun (chow chow, Kikon paras ystävä) omistajaan, ja hän kertoi Kertun pissatulehduksesta, joka kuulosti aivan samalta. Myös Kerttu oli yhtäkkiä pissannut verta, eikä muuten ollut kipeä tai käyttäytynyt erilaisesti.

Nyt siis jännäämme, miten meillä käy tänään eläinlääkärissä. Palaan tämän postauksen pariin illalla!

___________________________________________________________________

Eläinlääkärikäynnin jälkeen - 2.3.2022 - Mitä Hildalle kuuluu nyt?

En sitten jatkanutkaan postausta illemmalla, vaan postauksen loppu venyikin viikolla. Hilda kävi tosiaan eläinlääkärillä viikko sitten, koiralle tehtiin perus kuntotarkastus ja sitten ultrattiin virtsarakko ja otettiin rakkopunktiolla virtsanäyte. Täytyy kyllä sanoa, että tuli täytenä yllätyksenä, että koiran virtsanäyte otetaan ruiskun kanssa! Onneksi en ollut näkemässä sitä, vaan minut ohjattiin odottamaan aulassa tai huoneessa sen aikaa, kun Hilda meni labran puolelle.

Virtsanäytteessä näkyi punasoluja ja näin ollen Hildalla oli virtsatientulehdus. Eläinlääkäri oli myös näkevinään kokkibakteeria näytteessä, joten Hildan virtsanäyte lähetettiin Saksaan tutkittavaksi. Hilda sai antibioottikuurin ja kipulääkettä, joka on nyt jo ohi.

Hildan verinen virtsa loppui siis heti kuurin alettua, ja Hilda on nyt siis parantunut virtsatientulehduksesta! :) Hilda ei missään vaiheessa osoittanut merkkejä, että olisi kipeä, vaan oli koko kuurin aikana iloinen ja täynnä energiaa. Eläinlääkärikin vähän ihmetteli, kuinka energinen Hilda oli vastaanotossa,.

Hildan virtsanäytteen tulokset tulivat maanantaina, ja tulos oli negatiivinen. Näin ollen Hildalla ei ole kokkibakteeria, eikä Hildan tarvitse aloittaa vahvempaa antibioottikuuria. <3

Kuva otettu la 19.2.

Hilda oli viime viikon siis hyvin kevyellä liikunnalla, käytin sen ainoastaan lyhyillä pissalenkeillä. Hilda piti pitää sisällä lämpimässä ja antaa levätä rauhassa. Hilda on kyllä aivan mahdoton, jos ei pääse kunnon lenkille. Älypelit olivat kovassa käytössä, eikä mikään aivojumppa tuntunut riittävän meidän Hildalle. Hilda ei oikein ymmärrä, miksi ihmeessä sen pitäisi ottaa rauhassa.

Viime viikonloppuna aloin käydä Hildan kanssa taas lenkillä, onneksi. :D Hildasta kyllä huomasi, että se ei ollut aikoihin päässyt kunnolla ulkoilemaan!
Viime viikonloppuna me lenkkeiltiin muun muassa Wäinö -mäyräkoiran kanssa, sekä naapurin Kertun kanssa. <3 

Alla vähän kuvia meidän viime viikosta ja viikonlopulta. Viime viikolla Kiko kävi lenkillä ja koirapuistossa yläkerran Mimosan kanssa, sekä lenkkeili Kertun kanssa. Kiko myös tapasi uuden koirakaveri, monirotuisen Taikan. Teen Kikosta ja Taikasta erikseen oman kuvapostauksen. :)

Vasemmalla: Mimosan kanssa puistossa, oikealla: Kiko ja hänen ihana katse <3

Ihana Kerttu - hän on kaikkien kaveri <3
Meidän ryhmä rämä vasemmalla (vähänkö muuten kerää katseita, kun lähdetään tällä kolmikolla lenkille xD) - oikealla Hilda ja Kiko loikoilevat olohuoneessa.

Jospa nyt voisi eläinlääkärikäynnit riittää hetkeksi aikaa. Vähän vähemmän vastoinkäymisiä meille, kiitos!

1 kommentti:

  1. Hyvä, että käytit pikaiseen lääkärissä ja Hilda sai hoitoa. :) Koirathan eivät yleensä näytä mitenkään sairailta tai kipeiltä, vaikka olisi kovastikin vaivaa, joten itse olen herkällä tuntumalla vienyt aina lääkäriin, jos tuntuu, ettei koira ole ihan normaali. Neulalla vatsan läpi suoraan virtsarakosta saadaan puhtaampi virtsanäyte, omilta koiriltanikin on jonkun kerran otettu. Kuulostaa hurjalta, mutta kestää vain muutaman sekunnin eivätkä omat koirani ole edes huomanneet mitään. :) Vapaasta virtsasuihkusta kippoon otettu näyte voi sisältää myös virtsarakon ulkopuolisia bakteereja yms.

    VastaaPoista