Lähtihän se viimeinenkin maitohammas

 

Kylläpä tuulee hurjasti, piti ihan kaksin käsin puristaa hihnaa kun tuntui että koira lähtee pian lentoon. Piipahdin päivällä Hildan kanssa meidän lähipuistossa, vaikka en ollut sopinut kenenkään kanssa tärskyjä. Puisto olikin tyhjä ja heittelin Hildalle palloa. Hilda juoksee aina innolla pallon perään, muttei ikinä poimi sitä maasta. Liian paljon hajuja palloleikeille. Ehdittiin olla puistossa joku 10 minuuttia, kun päästin seuraavan koiran puistoon.

Hildan sinnikkään maitohampaan (kulmahampaan) kanssa kävi niin, että se lähti Wäinön kanssa temmeltäessä irti - vain päivää ennen aikaa eläinlääkärille! Mikä tuuri. Jotenkin en kuitenkaan yllättynyt, sillä minulla oli kokoajan sellainen kutina, että hammas voi lähteä ihan milloin vain.Se heilui jo niin paljon, että ihme että se oli niinkin pitkään suussa. Onneksi kaikki maitohampaat ovat jo lähteneet irti, eikä tarvitse enää niistä murehtia! Seuraavaksi saadaankin murehtia ensimmäisten juoksujen alkamista, jee. Hilda ei ole vielä harjoitellut pöksyjen pitämistä, mutta luulen että siinä ei ole mitään ongelmaa. Eikä minua oikeastaan haittaa, vaikka pöksyt eivät pysyisikään jaloissa - minä sitten moppaan vaikka joka päivä ja suojaan sohvan.

Hilda leikki eilen koko päivän Wäinön kanssa. Kaksikko paini yhteensä noin 7-8 tuntia, nukkuen ehkä tunnin päikkärit välissä. Nuo kaksi jaksaisivat leikkiä vaikka loputtomiin keskenään. Minusta on niin kiva, kun nämä kaksi tulevat niin hyvin toimeen, vaikka ovatkin ihan erilaisia luonteeltaan. Hilda on sellainen päälle päsmäri, hyppii päälle ja näykkii takajaloista. Wäinö on vähän rauhallisempi leikkijä, eikä käy ihan niin paljon päälle. Mutta Wäinö osaa kyllä ärsyttää Hildaa, välillä kuuluu haukahduksia kun Wäinö yllyttää Hildaa kimppuunsa. No mutta vastakohdat täydentävät toisiaan! ;)

Muiden koirien kanssa Hilda leikkii paljon varovaisemmin. Hilda on ehkä vähän ujo, sillä se ei selkeästikään pistä parastaan tuntemattomien koirien kanssa. :D Ihan hyvä niin, ei vieraan koiran kanssa kannatakaan leikkiä rajusti.

Tämä uroskoira (en muista nimeä) oli ihan saman tyylinen leikkijä kuin Hildakin! Harmi, että Hilda vähän ujosteli eikä lähtenyt ihan yhtä innokkaasti mukaan. Voi olla että jos nähtäisiin useammin niin Hildakin uskaltaa paljastaa todellisen minänsä.

Toivon, että Hilda olisi juoksujenkin jälkeen samanlainen itsensä. En muista mistä kuulin tai luin tämän, mutta jotkut koirat saattavat muuttua hieman ensimmäisten juoksujen jälkeen. Toivottavasti Hilda ei ikinä kadota sosiaalisuuttaan ja tulee aina olemaan iloinen leikkijä.

En tosin muista meidän metsästyskoirien, Iitan ja Ellan, kohdalla tapahtuneen mitään muutoksia ensimmäisten juoksujen jälkeen. Mutta niistä on jo niin paljon aikaakin. Iitasta ja Ellasta puheenollen, en ole näitä kahta koiraa nähnyt pitkään aikaan! Odotan koronatilanteen rauhoittumista, ennen kuin uskallan käydä vanhempieni luona. Minun on kyllä kauhea ikävä näitä kahta, mutta tilanne on mikä on.

Niille jotka vasta tupsahtivat blogiini, eivätkä tiedä mistä metsästyskoirista puhun: minulla on Hildan lisäksi kaksi koiraa, Iita ja Ella. En kuitenkaan omista niitä yksin, vaan ne ovat myös vanhempieni koiria ja asuvat vanhemmillani.